Suomehevoset ja mie...

Kaik varmaan alko jo sillo ko Taata nosti miut vanhan Leiko-tammaase selkää. Mie olen mei perree mustalammas..se ainoa jol ei ole "kunno" ammattii, vaa hevoset on vient miuta kyl iha lapsest ast. Taatalt kai tää on perittyä, ku ei mei perreest kukkaa muu näihi hommii ruvent. Hää kasvatti hevosii ja niitä välil aina markkinoilt toi kottii millo minkäkiilaisii karvajalkoi. Tosiaa Leiko ol häne viimene hevone ja se läht korkialaitasee ko hyö muuttiit kaupunkii eläkekottii ja myö tultii sitte tilapittoo Kanalammel, Lappeenrantaa. Mie olin sillo 4-v.

Oikei kunnol ratsastamine alko hiihtolomal Kotkas 9-vuotiaana, ko olin siel tätin luon. Tätin mies se kyllästy siinä jatkuvaa rallatuksee ratsastamisest ja pakkas autoo ja nii mie päädyin sitte Karhulan Ratsastus Ranchille ja minkäs muun selkää ko Suomenhevosen. Se oli nimeltää Viti. Kukkaa ei sitä oikei huolint ko hää ol vähä jo sitä mieltä että tuntihommat ei oikei ennää kiinnosta. Ensimmäisen päivän miul ol taluttaja ja toisen päivän ei kukkaa ennää muistant kysyä olinks mie ratsastant kui paljo ku päädyin maneesiin (vanha lato joka oli pohjattu "maneesiksi") ja siin sitte myös hyppäämää elämäni ensimmäiset esteet. Miuta ei haitant sen paremmi Vitin satunnaine laiskuus ko silmille valuva kypärä. Mie olin pääst hevose selkää ja sielt en sitte ennää ikinä aikont pois pysyä. Siit mei vasikat ja hiehot ol varsi onnellissii, hyö ressukat ko olliit joutunt tekemää monta hevosel kuuluvaa asiaa. Nii hyppäämää esteit(talutukses kylläkii) ko toimimaa hetkittäi ratsuhommiskii:)

(Täs mie ensimmäisil ratsastuskerroil Karhulas -74)

 Loma loppu ja kiitos isälleni, et hää jakso alkaa kuskaamaa Lappeenrantaa Hubertus-seuran tunneil. Hatunnosto arvone suoritus, ko ei siihe aikaa ,70- luvulla pientiloje lapset paljo päässeet kaupunkii tunneil...sillo miekii tutustuin koulu-ja naapurikiusaamise epämiellyttävvää maailmaa, et kokemust on vähä monelt vuuelt ja vähä vuoskymmeneltkii. Kateus ko on melkose iso voima....

 Siel siihe aikaa ol suuri osa tuntihevosii suokkeja, jote tutuksha ne tulliit heti. Osa ol koulutettuja osa tul perinteisest melkei suoraa raviradalt tunneil ja kaikil ratsastettii iha samal taval. Siin men vuosii, kunnes sitte isä kuol ko olin 14. Siihe loppu tuntiratsastus ja vähä muukii ratsastus, ko ei niitä hevosii olt sil taval ko nytte.

Kotont muutin 18-kesäsen ja elämää tul possuhoito ja maatilaemännyys ja sittehä taas ol mahollisuus hevostelluu. Ja nii tul ensimmäinen hoitohevone muutamaa vuotee. Se ol SH-ravuri Prins P. Jalkavaivane ja vähä sieluusakkii kolhint kaveri. Mie hoitelin uiton ja ratsastuksen ja omistajasa ajon ja kisamatkat. .. Lissäyksenä viel vähä tilahistoriaa mis mie asuin. Ex-miehen pappa ol August Partanen, Ori-Partasena tunnettu Lappeen pitäjän monasti palkittu suomenhevosjalostaja, siitosorien pitäjä ja vanhan kansan hevosmies. Hää osas kuulemma mm. puhistaa ongelmatammat ja sai ne myös usseimmite kantavaks. Häne viimisiä kasvatteja ol mm.Vara-Veto jonka jälkeläisist mm. o.Jalo on ja vaikuttant jalostustyössä. Pappa ol valitettavast jo edesment ko mie tulin tilalle ja häne mukkaasa män valtava tietotaito Suomenhevosista ko ei kukkaa häne perreestää olt asiasta kiinnostunt.Mut häne jälkeesä jättämät vanhat hevoslehet ja kantakirjat on koluttu monnee kertaa.

Aika kulu ja Prinssi lähti ja nii myös suomehevoset pitkäks aikaa miun elämästä.

Maailma kuletti vähä pitki ja poiki ja sitte päädyin tän Suokumaal senhetkise hevoslaumani kans ja nii vaa vanha rakkaus nosti päätää. Mie ain aattelin jot sitte eläkkeel mie kasvattelen suomehevosii..sit siihe saattas olla rahhaakii..toiveajattelluu et hevosihmisel sitä ois ees sillo;)

No miehä myin kaik perintömaat ja mannut mitkä sillo omistin ja pistin kii tähä tillaa ja eiku hevose hakkuu ja nii meil pikkuhiljaa pääty Ponsileena(Vinku), Turosvei(Turo) ja tietyst miun aartein, pientamma Etu-Ilo(Mamma). Vinkust ja Turost mie viel joskus kirjota enemmäkkii, höijä tarinat on ja melkose omalaiseesa. Mamma ol kantava Varjo-Luonnoksest ko mie hänet ostin ja tulokseks saatii mei ensimmäine pienvarsa Harju-Justiina. Sitte Turost ja Mammast saatii viel orivarsa Harju-Viikari ja Mamma varsomiset jo ikkääsäki puolest päätty siihe. Sitte en ennää sillo löytänt Mamma korvaavaa tammaa ja kuopukse syntymä ja kaksoste ADHD:n vuokskii pit vähentää hevosii, ni suomehevoskasvatus taas män jäihi usiammaks vuueks..Kunnes vastaa tul nettisivult löyettyn Tytön-Sirpale, miun villasarvikuono ja arotarpaaniristeytys. Ja siit se taas lähti. Sirun roijasi sit E.V Johtotähel, ko miuta kiinnosti tietää lissää siit orist, tavata Venojärve Eeva ja taas oppia lissää kasvatuksest. Silt astutusreissult läks mukkaa kesälline tammavarsa E.V Selina (i.Hilto) . Seuraavan kevvään Siru putkautti maailmaa ruunivoiko orivarsan Harju-Hailakka, joka sitte valitettavast kimoutu. Näit ruunivoikkoi ko ei nii pilvi pimmei ole suomehevosis.

Oria olin katastant jo usiamma vuuen ja ko sitte Jaapelist tul tieto, ni mie lähin rohkiast(tosi kovast tuupattun, ko en meinant uskaltaa) sitä kyselemmää ja nii sitte Jaapeli tul talloo tammikuus -06.

Siit alko sitte todella miun uppoutumine suomehevosii ja niije jalostuksee ja sukuje tutkimisee. Sitte tul talloo Vinha-Vire ja Tuulanpimu(astutettii Taika-Laakeril) ja Tuulapimust tul tammavarsa Harju-Taikausva, varsa jonka alkupäivist ja sais melkose tarinan aikaseks. Kuitekii, myö tehtii varsa kaa nii pitkä ja raskas matka yhes het alkumetreil, jot hänel ei tule olemaa hintaa, ei sukusa ko tunnearvoosa takia.. Harju-Vinhapeli ja Harju-Yökyöpeli synty saman vuon ko Usva. Sit löyty Muhose Sari hoivist Tuulimisja, pitkää etitty pientamma, joka pyöräytti tänä kevvään tammavarsan, Harju-Tuuleton. Virel synty taas orivarsa, Harju-Vetopeli, sitä lunkimpaa pikkujätkää saapi kyllä hakia..Kevvääl tul tallii Rixaus-tamma ja hää on nyt kantavan ensimmäist varsaase. Yhistelmä sopivuus jännittää varmaa enemmä ko mikkää aikasemp. Ja just äskettäi hain tallii uuen tamman, Vapriikan. Hää on miun yhen ruplan tamma ja mielekiinnol ootan mitä hää sitte aikanaa Jaapeli kans saap aikaseks. Nii ja tietysthä on Tirppa(Siro-Kesäheila) ja Jörö(Kulkurin Luonne). Ne ei ole meijän, mut täälhä hyö on olleet enemmä ja vähemmä koko ikkääse. Tirppa varsoo enskevvään  ensimmäise varsaase Jaapelil ja sehä onkii vast ja mielekiintone odotus;D

Täs on mei tilanne täl hetkel. Jaapeli on mei kantava voima. Miul on olt sellane onni saaha ori, mis on kaikki se mitä mie olen ain toivont orilt ja hää ennekaikkee tuntuu siirtävä ominaisuuksiaa just silviisii varsoil ko mie toivonkii ja mikä on miu jalostustavotteet suomehevoste suhtee. Mie tahon kasvattaa hyväluonteisii yleishevosii, mis on se pien kipinä myös kisakentil. Mut se kissaamine ei ole se päätarkotus. Se päätarkotus on saaha varsat sellasii koteihi, jos hyö saavat viettää toivottavast monemonta vuotta työst riippumatta.

Mie koitan ja jatkos pittää tavotteen et yks tamma vuues astutettaa vieraal oril, jot säilys vertauskohta ja jalostukse eteepäimeno myös tälviisii. Pari viimevuotta on mänt poskellee tammoi ongelmie takia..jos sitte enskevvään onnistuis tääkii tavote. Männää vuos kerrallaa etteepäi ja katotaa mihi myö päädytää. Mut yks on varmaa, Suomehevosii mie kasvatan sitte eläkkeelläkii, ol rahhaa tai ei:)